lauantai 14. maaliskuuta 2015

Puutarhakierros 9.3.2015

Lumikelloja valamonruusun juurella.
 
 
 
 
 
Näistä en tiedäkään mitä ovat (epäilen idänsinililjoja).
 
 
 
 Nämä ovat liloja krookuksia.
 
 
 
Tässä on lila saksankurjenmiekka.
 
 
 
Narsisseja.
 
 
 
Tässä on lumikelloja, jotka ovat löytäneet paikkansa kiven päältä.
 
 
Kaikki kuvat on otettu 9.3.2015.
 
Tänään (5 päivää myöhemmin) kävin pikakierroksen katsomassa
minkä näköisiä ne tänään ovat.
 
Juuri miksikään eivät olleet muuttuneet.

torstai 26. helmikuuta 2015

Puu kaatuu!

Ulkorakennuksen vieressä kasvoi iso koivu,
jonka metsuri kaatoi tällä viikolla.
 
Täytyy sanoa, että vähän jännitti kaatuuko koivu ulkorakennuksen,
sähköjohtojen vai päärakennuksen päälle...
 
Mutta ei onneksi.
 
Koivu meni just jetsulleen sinne minne pitikin.
 
Kyllä on puun kaataminenkin taitolaji ja TAIDETTA!!
 
 
Olen tyytyväinen, että koivu on poissa.
 
Se ei tuonut suojaa,
ei naapureilta, ei tuulelta, ei auringolta.
 
Se vain roskasi ja naarmutti ulkorakennuksen kattoa.
 
 
Koivua enemmän suojaa antoi sen takana kasvava kuusi.
Kun koivu on poissa, on sillä enemmän tilaa kasvaa.
 
Nyt, kun koivusta jäi vain kanto,
ei voi kun ihmetellä sen ympärysmittaa.
 
 
 
Sinne se kaatui,
minne pitikin.
 
Vähän ollaan keretty jo siivoamaankin.
Mutta paljon on vielä jäljellä!

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lintulaudalta

Pari kyyhkyläistä kävi lintulaudalla
 
 
  

maanantai 9. helmikuuta 2015

Puutarha-aiheinen haaste

Sain haasteen Tylsän Mörököllin blogista.
 
Kiitos Tylsä.

1. Jos saisit kasvattaa vain viittä perennaa, mitkä ne olisi?

- LUMIKELLOJA
- TARHAKYLMÄNKUKKIA
- ERIVÄRISIÄ ORVOKKEJA
- ERIVÄRISIÄ TARHAPÄIVÄNLILJOJA
- PUNAHATTUJA

2. Mikä on yksivuotisten kasvien top viisi sinun mielestäsi?

- AURINGONKUKKA
- TUOKSUHERNE
- TOMAATTI
- KORISTEKURPITSA

viidettä en keksikään... :(

3. Mitkä kasvit ovat päällimmäisenä hankintalistalla tänä vuonna ja miksi?

Hmm...

Taitaa olla hedelmäpuut ja siksi, että niiden aika on nyt :)

4. Mitä luulet, miksi jouduit puutarhakärpäsen puremaksi?

Luulen, että se oli minussa jo syntyjään,
oman puutarhan saaminen vaan toi sen esiin.

Haluan luoda ja puutarhahan on siihen mitä parhain.

5. Oletko saanut puutarhainnostustasi tarttumaan lähipiirin ihmisiin?

En tiedä...


Ja seuraavaksi minun laatimani viisi puutarha-aiheista kysymystä.

1. Minkä kokoinen puutarha sinulla on?

2. Kuvaile viidellä sanalla unelmiesi puutarhaa.

3. Nimeä mielestäsi parhain kevät- ja syyskukkija. Miksi juuri ne?

4. Lempi puusi?
Kasvaako se puutarhassasi?

5. Miten puutarhassasi hoituu kastelu?


Haastan seuraavat viisi bloggaajaa

Salainen Puutarha-blogin
TEIJA

Pihakuiskaajan puutarha-blogin
ANNELI

Kantapään kautta-blogin
TIINA

Suvipiha-blogin
MARIETTA

Puutarhassa-blogin
MARIA

sunnuntai 8. helmikuuta 2015