Näytetään tekstit, joissa on tunniste idänsinililja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste idänsinililja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Puutarhakierros 14.4.2015

Tänään ei aurinko paista.
 
Kylmää on ja vähän luntakin satelee.
 
---
 
Mutta sitten iloisiin asioihin.
 
 
 
Tämä hassu tupsu kuuluu käenrieskalle.
 
 
Toisella puolen tonttia on näkyvissä nuppuja.
 
 
 
Tässä on siperianunikko.
 
 
 
Ja löysin lisää tulppaaneja!
 
 
 
Vuorikaunokki
 
 
 
Kevätvuohenjuuri
 
 
Viikko sitten ne olivat tällaisia.
 
 
 
Kurjenmiekatkin ovat saaneet kokoa.
 
 
Viikko sitten.
 
 
 
Raparperia kasvaa kahdessa paikassa.
Täällä on jo lehtiä, mutta se jota olen aiemmin kuvannut on ihan samannäköinen kuin ennen.
 
 
 
Tässä on kevätesikko.
Uusia lehtiä on tulossa.
 
Puutarhassamme ei ollut esikkoja, joten sain tämän viime vuonna ystävältä.
 
 
 
Löysin myös kiurunkannuksia.
Pidän sen lehdistä. Silloin kun lehdet eivät ole vielä kunnolla auki, ne mielestäni näyttävät pieniltä, vihreiltä ruusuilta. Täytyy yrittää saada joskus kuva siitä.
 
 
 
 
Näiden kahden kuvan tarinaa täytyy vähän selittää.
 
Olen ihmetellyt tässä nyt ulkona kuvattaessa, että miksi en saa kunnon kuvia.
Kuvat ovat aina jotenkin tärähtäneitä ja sumeita.
 
Kunnes nyt sitten tänään tajusin, että kädet pitää tukea.
 
Sisällä lintuja kuvattaessahan olen tämän jo tajunnut,
mutta ei pienessä mielessäni käynyt, että sama asia pätisi myös ulkona. 
 
Ja niin menin sitten mahalleen maahan ja sain paljon paremman,
tarkemman ja ennen kaikkea lähempää otettua kuvaa.
 
Ei ole minua nopealla älyllä siunattu.
 
 
 
Kevättähdet
 
 
 
Sinililja on auennut.
 
 
 
Mikä kumma voi olla jo 9.3. kukkanupulla?
 
 
Ja 6.4. se on vaan kasvanut... Voisiko se olla kau...?
Eihän tuota kehtaa kysellä blogissakaan, jos se onkin joku rikkaruoho...
 
 
Mutta kyllä...
Se on kaunokainen.
En tunnistanut ollenkaan sitä lehdistä.
 
 
 
Mutta mikäs se tuo sitten on?

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Idänsinililja

 
Tyyppi: perennat, sipuli
Kasvupaikka: aurinkoinen-varjoinen
Korkeus: 15-25cm, istutusväli: 10cm
Kasvualusta: kuiva, tuore
Lisääminen: jakamalla vanha kasvusto
Muuta: hyönteispölytteinen


Maaliskuu

9.3.2015

20.3.2015

Huhtikuu

14.4.2015
 


Puutarhakierros 20.3.2015

Idänunikko
 
 
 
Idänsinililjan kukkanuppuja
 
 
9. päivä ne näyttivät tältä
 
 
--------------------------
 
 
Lilan krookuksen kukkanuppuja
 
 
9. päivä ne näyttivät tältä
 
 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Puutarhakierros 9.3.2015

Lumikelloja valamonruusun juurella.
 
 
 
 
 
Näistä en tiedäkään mitä ovat (epäilen idänsinililjoja).
 
 
 
 Nämä ovat liloja krookuksia.
 
 
 
Tässä on lila saksankurjenmiekka.
 
 
 
Narsisseja.
 
 
 
Tässä on lumikelloja, jotka ovat löytäneet paikkansa kiven päältä.
 
 
Kaikki kuvat on otettu 9.3.2015.
 
Tänään (5 päivää myöhemmin) kävin pikakierroksen katsomassa
minkä näköisiä ne tänään ovat.
 
Juuri miksikään eivät olleet muuttuneet.