tiistai 14. huhtikuuta 2015

Puutarhakierros 14.4.2015

Tänään ei aurinko paista.
 
Kylmää on ja vähän luntakin satelee.
 
---
 
Mutta sitten iloisiin asioihin.
 
 
 
Tämä hassu tupsu kuuluu käenrieskalle.
 
 
Toisella puolen tonttia on näkyvissä nuppuja.
 
 
 
Tässä on siperianunikko.
 
 
 
Ja löysin lisää tulppaaneja!
 
 
 
Vuorikaunokki
 
 
 
Kevätvuohenjuuri
 
 
Viikko sitten ne olivat tällaisia.
 
 
 
Kurjenmiekatkin ovat saaneet kokoa.
 
 
Viikko sitten.
 
 
 
Raparperia kasvaa kahdessa paikassa.
Täällä on jo lehtiä, mutta se jota olen aiemmin kuvannut on ihan samannäköinen kuin ennen.
 
 
 
Tässä on kevätesikko.
Uusia lehtiä on tulossa.
 
Puutarhassamme ei ollut esikkoja, joten sain tämän viime vuonna ystävältä.
 
 
 
Löysin myös kiurunkannuksia.
Pidän sen lehdistä. Silloin kun lehdet eivät ole vielä kunnolla auki, ne mielestäni näyttävät pieniltä, vihreiltä ruusuilta. Täytyy yrittää saada joskus kuva siitä.
 
 
 
 
Näiden kahden kuvan tarinaa täytyy vähän selittää.
 
Olen ihmetellyt tässä nyt ulkona kuvattaessa, että miksi en saa kunnon kuvia.
Kuvat ovat aina jotenkin tärähtäneitä ja sumeita.
 
Kunnes nyt sitten tänään tajusin, että kädet pitää tukea.
 
Sisällä lintuja kuvattaessahan olen tämän jo tajunnut,
mutta ei pienessä mielessäni käynyt, että sama asia pätisi myös ulkona. 
 
Ja niin menin sitten mahalleen maahan ja sain paljon paremman,
tarkemman ja ennen kaikkea lähempää otettua kuvaa.
 
Ei ole minua nopealla älyllä siunattu.
 
 
 
Kevättähdet
 
 
 
Sinililja on auennut.
 
 
 
Mikä kumma voi olla jo 9.3. kukkanupulla?
 
 
Ja 6.4. se on vaan kasvanut... Voisiko se olla kau...?
Eihän tuota kehtaa kysellä blogissakaan, jos se onkin joku rikkaruoho...
 
 
Mutta kyllä...
Se on kaunokainen.
En tunnistanut ollenkaan sitä lehdistä.
 
 
 
Mutta mikäs se tuo sitten on?

2 kommenttia:

  1. Kiva idea kuvata näitä keväisiä tulokkaita kukka kukalta. Minäkin kummastakin belliksen nuppia pihassani, mutta totta se on. Aikainen ja sitkeä kukka. Minulla on myös ongelmia tarkennuksen kanssa, mutta se ei johdu tukemisesta. Makaan välillä maassa ja missä milloinkin ja käytän jalustaa. En kyllä käsitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between kommentistasi.

      Helpotus kuulla, että ei toisillakaan aina kuvat onnistu.

      Poista