lauantai 29. marraskuuta 2014

Muistoja

Viitaten edelliseen tekstiin... Aloin selaamaan salaisia kuva-arkistoja ja sieltähän löytyi vaikka mitä! Joten koska en voi osallistua tällä hetkellä menevään haasteeseen, sovelsin sitä vähän. Tämä kulkee nimellä muistoja.
 
K:lla oli iso EGO. Sille ei kelvanut mitkään pikkurisut.
 
Tämä orava huvitti minua viime keväänä.
Tuon kepin alkuperäinen tarkoitus on toimia lyhdyn
telineenä ja se on sileä pinnaltaan, joten joka kerta,
kun orava yritti kiivetä, se luiskahti alas.
Kovan harjoittelun (ja vauhdin) jälkeen
se viimein pääsi siemeniä hakemaan.
 
Lumikelloja valamonruusun alla.
 
 
Kylmänkukka on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen
 - eli niihin suloisiin siemenpallohahtuvaisiin.
 
Puolet puutarhastamme on joskus ollut villiintynyttä
(on siellä vieläkin villiintyneitä alueita, mutta ei enää niin paljon).
 
Tässä raivaus aloitettu.
Nyt olen raivannut koko alueen heinikosta.
Ihan sillain käsivoimin, eli viikatteella, saksilla, ruohonleikkurilla
ja trimmerillä. Oli muuten urakka, mutta tulipahan tehtyä.
Ensi kesänä otan kuvan, miltä siellä nyt näyttää.
 
Ohhoh! Vaikea uskoa, että kukkapenkki
on joskus ollut näin siistin näköinen.

Amiraaliperhonen auringonkukalla.
 
 Tiikerililjaa hiuksissa.

6 kommenttia:

  1. Upeaa! Minusta tuo luonnontilainenkin alue näyttää niiiin kauniilta :) On niin lämpimän näköisiä kuiva, miten voikin olla niin isot erto kesässä ja talvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tylsä :) Minunkin mielestä kuvat ovat ihanan lämpimiä.

      Poista
  2. Vastavierailulla :)
    Eihän se ole niin nokon nuukaa ole miltä kesältä kuvat ovat! Nykyään digikuvien aikakaudella on kyllä kiva ja helppo vertailla eri kesiä keskenään. Ja niiden avulla muistaakin kesien erot paremmin.
    Ihanat lumikellot! Eikä loppujen lopuksi enää niin kovin pitkälti ole seuraaviin ... onneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta.
      Nämä meidän puutarhan lumikellot eivät ole ko. alueelta levinneet :( olen ymmärtänyt, että niiden kuuluisi levitä?

      Poista
  3. Kivat kuvat!
    Komea kukkapenkki ja ihana kylmäkukka!

    VastaaPoista