sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Puutarhaidoli

Luin Kosmosta ja leijonankitaa-blogista
tekstin, jossa puhuttiin puutarhaidolista
ja innostuin ihan itsekin miettimään kuka on minun puutarhaidolini ja mistä syntyi tämä innostus puutarhaan.
 
Ensinnäkin, lapsuuteni olen viettänyt omakotitalossa rauhallisella taajama-alueella.
Vanhempieni puutarha ei ole mielestäni ollut koskaan kovin säntillinen ja "hoidettu". Ensimmäiset sanat, jotka tulee lapsuuden puutarhasta mieleen on luonnollinen ja rönsyilevä.
Perennoja ei ollut paljon, mutta sitäkin enemmän oli kauniita vanhoja omenapuita ja marjapensaita. Etuna tähän ei-niin-hoidettuun-puutarhaan ja perennojen vähyyteen, oli se, että lapset saivat villinä juosta missä sattuivat. Kokeillakin sai - niin kuin minä - innostuin kerran leikkaamaan karviaispensaan maan tasalle. Isäni tosin ei ollut kovin iloinen oma-aloitteisuudestani. Mitäköhän sille pensaalle muuten nyt kuuluu... Täytyykin käydä katsomassa.
Lapsuudestani siis sain evään että luonnollinen puutarha on tavoittelemisen arvoinen.
 
Vuonna 2009 muutin puolisoni luokse. Anoppi-kokelas asui samassa pihapiirissä ja hänellä oli tyystin toisenlainen puutarha kuin vanhemmillani. Siellä ei ollut yhtä kookkaita omenapuita ja marjapensaita, eivätkä ne näytelleet niin suurta osaa kuin vanhempieni puutarhassa. Sen sijaan siellä oli isoja perennapenkkejä, hyvässä, kauniissa järjestyksessä. Anoppini on toimelias ja aikaansaava. Ihailen hänen järjestelmällisyyttä, periksiantamattomuutta ja huolenpitoa, jota hän antaa puutarhalleen.
Häneltä sain evään, että jos haluaa jotain, sen eteen pitää tehdä töitä.
 
Talvella 2012 pääsimme vihdoin muuttamaan omaan taloomme.
Kesällä 2013 innostus puutarhaan syntyi ihan todenteolla.
Puutarha on vanha ja sitä on aiemmin hoitanut -nyt jo ehkä yli 90-vuotias- rouva.
Puutarhamme on yhdistelmä luonnollisuutta ja järjestelmällisyyttä.
Entinen asukas on kerännyt aikamoisen kirjon erilaisia perennoja.
Hänelle siitä siis kiitos.
 
Nyt toivon, että pystyn vuosien varrella luomaan puutarhasta omamme näköisen näillä eväillä, mitä olen saanut.
 
 
 
 
 


6 kommenttia:

  1. Minäkin olen luonnollisen ja rönsyilevän puutarhan ystävä:) Oletko muuten lukenut RIku Cajanderin luontopiha -kirjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nyt muistu mieleen, että olisin.
      Täytyykin katsoa löytyykö sitä kirjastosta, kun sinne seuraavan kerran menen.
      Kiitos vinkistä.

      Poista
  2. Hauska huomata, että sielläkin on inspiroiduttu puutarhaharrastuksesta osittain anopin ansiosta. :) Riku Cajanderilla on myös teos: Puutarhan parhaat perhoskasvit, siihenkin kannattaa tutustua. Muistelisin täältä lukeneeni, että sinua kiinnostavat perhoskasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Täytyykin katsoa mitä kaikkea Cajanderilta löytyy.
      Muistelet oikein, minua kiinnostaa perhoskasvit - perhosten takia. Ne ovat kauniita.
      Vaikka onhan yleensä ne parhaimmat perhoskasvitkin kauniita. Muistaakseni mm. leimut ja nauhukset kuuluvat parhaimpiin perhoskasveihin.

      Poista
  3. Anni, onpa kivaa lukea lapsuuden puutarhamuistoistasi. Minua suurpiirteisyys kyllä ajoittain vähän häiritsi. Häpeällisin muisto on se, kun irrotin yhdestä marjapensaasta vielä kiinniolevat lehdet, että haravointituloksestani tulisi täydellinen :). Puolustaudun sillä, etten silloin vielä ymmärtänyt lehtivihreän, lehtien kellastumisen ja lopulta putoamisen roolia. Enää en tekisi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei siskoni. :) Mukavaa, kun piipahdit kommentoimaan.

      Poista